Kaveriviikko

Kaveriviikolla kouluissa keskitytään nostamaan esiin kaveruuden ja siihen liittyvien taitojen merkitystä. Tavoitteena on ennaltaehkäistä lasten yksinäisyyden tunnetta ja harjoitella taitoja, joilla itse voi vaikuttaa viestintäsuhteiden muodostumiseen. Jokaisella on vastuu omasta vuorovaikutuksesta ja pienilläkin teoilla on suuri merkitys siinä, miten voi osoittaa toisen arvostamista ja huomioon ottamista. Lapsille ja nuorille järjestetään kaveriviikolla tilanteita, joissa heillä on mahdollisuus aikuisten tukemana tutustua toisiinsa. Aikuisilla on tärkeä rooli lasten varhaisten vuorovaikutustaitojen kehittymisessä ja taitojen ohjaamisessa. Siksi Kaveriviikolla aikuiset ohjaavat ryhmien toimintaa niin, ettei kukaan jää todellisuudessa ulkopuolelle.

Ensimmäinen Kaveriviikko Porvoon seudulla syksyllä 2014!

Kaveriviikko järjestettiin Porvoon seudulla ensimmäisen kerran syksyllä 2014 MLL Uusi Porvoon, Askolan ja Pornaisten yhdistysten voimin. Kaikki Porvoon, Askolan ja Pornaisten suomen- ja ruotsinkieliset peruskoulut kutsuttiin mukaan ja Kaveriviikkoa vietettiinkin 38:n koulun ja yhteensä 350 luokan voimin! MLL:n yhdistykset toimittivat kouluille tukimateriaalit ideoiden ja inspiraation pohjaksi ja jokainen koulu sai itse kehittää toimintaansa sopivia tehtäviä, pelejä ja leikkejä Kaveriviikolle. Jokainen oppilas sai myös Kaveripassin, johon kerättiin merkintöjä aktiivisesta kaveritoiminnasta Kaveriviikolla. Viikon päätteksi luokat saivat osallistumisestaan myös Kaveridiplomin.

Tavoitteenamme on tehdä Kaveriviikosta joka syksyinen perinne Porvoon seudulla. Uuden Kaveriviikon suunnittelu aloitetaan heti vuoden alussa, joten tervetuloa mukaan suunnittelemaan uutta toimintaa!

Kaveriviikon suojelija, kansanedustaja Jani Toivola

Kaveriviikon viettoa Pääskytien koulussa 2014

 

Kaveriviikon satoa 2015

Kaveriviikon suojelija kansanedustaja Jani Toivola oli mukana Rohkeasti someen lasten kanssa luennolla to 24.9.2015. Toivola nosti puheenvuorossaan esiin kohtaamisen merkityksen lasten arjessa. Millainen rooli vanhemmilla on vuorovaikutuksen tukemisessa? Toivolan mukaan on tärkeää kohdata rohkeasti omia ennakkoluuloja ja tiedostaa, millaista vuorovaikutuksen mallia todellisuudessa antaa lapsille. Puhumattomuudesta ja unelmista sekä Suomen ekonomiliiton somesta vastaavan Marianne Falckin puheenvuoron vanhemmuudesta ja sosiaalisesta mediasta löydät oheisesta youtube linkistä.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.